Jalkapallokauden 2019 päätöstä juhlittiin viikonloppuna!
2.12.2019 11:17 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Paimion Hakan jäsenet juhlistivat kulunutta kautta.


Paimion Hakan pelaajat, toimihenkilöt sekä pelaajien vanhemmat kokoontuivat juhlistamaan kulunutta jalkapallokautta 2019 lauantaina 30.11.

Tilaisuuden alussa jalkapallojaoston puheenjohtaja Tero Lahti muisteli Paimion Hakan vuoden hienoimpia saavutuksia. Vuoden aikana muun muassa nähtiin runsaita osallistujamääriä niin nappulaliigassa kuin seuran järjestämillä leireillä. Lisäksi Paimion Hakan pelaajamäärä kasvoi yli sadalla uudella futarilla, joista 20 kuuluu uuteen ikäkausijoukkueeseen TP-13. Jalkapallojaosto toivotti uuden juniorijoukkueen tervetulleeksi seuraan lahjoittamalla 500 euroa joukkueen toiminnan aloittamiseen.

Tilaisuudessa kuultiin myös terveisiä Brasiliasta asti, kun kaksi vuotta Hakan valmennuspäällikkönä toiminut Rodrigo Martins Vaz lähetti paihalaisille kiitokset ja tsempit tulevaan kauteen. Lisäksi tilaisuudessa palkittiin Rodin valitsemat tyttöjen ja poikien All Stars -kentälliset.

Yhteensä päätöstilaisuudessa palkittiin yli 70 Hakan pelaajaa ja toimihenkilöä, jotka ovat onnistuneet kuluneella kaudella erityisen hyvin:

Vuoden hakalainen: Anne Laaksonen, JP-jaoston sihteeri.

Vuoden joukkueenjohtaja: Saana Hällfors (P04-05) ja Petter Sandell (M-35).

Vuoden valmentaja: Kimi Ilonen, P04-05.

Vuoden paras pelaaja: Maisa Ikäheimonen (C-tytöt) ja Joel Kotkaranta (B-pojat).

Vuoden pelinohjaaja: Hertta Mulari ja Benjamin Hulkko.

Vuoden maalivahti: Sara Holm (T07) ja Ella-Mari Varho (T06).

Vuoden harjoittelija: Elias Laaksonen (P09) ja Elli Seppä (C-tytöt).

Eniten palkintoja keräsi C-tytöt, jotka valittiin myös ansaitusti Hakan vuoden 2019 joukkueeksi. Lisäksi tilaisuudessa juhlittiin tuplapiirinmestaruutta, sillä sekä B-pojat että B-tytöt palkittiin sarjojensa kauden 2019 mestareina!

Paiha Oy ja Paimion Hakan jalkapallon miesten edustusjoukkue palkitsivat ensimmäistä kertaa neljä kappaletta seuran junioreita "Paimiolainen lupaus" - kunniakirjalla sekä lahjakorteilla. Palkittujen joukossa olivat Hakan edustusjoukkueisiin nousseet Siiri Hörkkö ja Leevi Sahlström.

Kaikki päätöstilaisuudessa palkitut pelaajat, toimihenkilöt ja joukkueet näet täältä: Päätöstilaisuus 2019_TL.pdf .



   
Lisää uutisia
Paimion Haka ry
«  Huhtikuu   »
Kategoriat