Esittely
Ottelutilastot
Haka PaiHa - PoPa
2018 - Miehet Edustus - Nelonen
Klo 15:45 Paimio KHT
11
Elo

PaiHan naiset ja miehet tositoimissa tuplaottelussa


Paimion Hakan molemmat jalkapallon edustusjoukkueet pelasivat kotiottelun ja samaan aikaan järjestetyn toisen perinteisen tapahtuman hengessä ottelupari oli nimetty Siltasoutupäivän Tuplaksi. Pelien lisäksi kentälle lapsiperheille oli järjestetty monenlaista ohjelmaa. PaiHan miehet voittivat oman matsinsa Porin Palloilijoita vastaan lukemin 6-1, mutta naiset kokivat tappion Hämeenlinnan Härmää vastaan maalein 1-3.

Sarjapaikastaan naisten 2. divisioonassa kamppailevat PaiHan naiset kohtasivat kärkijoukkue Hämeenlinnan Härmän. Otteluun sarjakärkeä vastaan jouduttiin lähtemään suppealla kokoonpanolla, kun yhteistyöseura FC Halikolla oli oma peli samaan aikaan.

Ensimmäisellä puolikkaalla vieraat pääsivät 0-2 johtoon. Kotijoukkue puolustusti sisukkaasti koko ottelun, mutta vastustaja käytti maalipaikat tarkasti hyväkseen.

Tunnin pelin jälkeen Hakan Meira Armanto onnistui kaventamaan lukemat tulostaululla 1-2. SalPasta Paimioon pelaamaan siirtynyt Jasmin Yliluoma laittoi upean keskityksen maalille ja Armanto veti pallon suoraan ilmasta Härmän verkkoon. Harvinaista herkkua hämeenlinnalaisia vastaan, kun aiemmin kaudella Härmä oli päästänyt vain kolme maalia.

Kaksi maalia ottelussa tehnyt Härmän Eerika Lähdekorpi kasvatti vieraiden johtoa vielä vartti ennen ottelun loppua ja peli päättyi 1-3 lukemin. PaiHan naisten ottelut jatkuvat lauantaina 18.8, kun joukkue matkaa Poriin NiceFutiksen vieraaksi. Viimeksi joukkueet jakoivat pisteet Paimiossa, joten PaiHa janoaa Porista mukaansa kolmea pistettä.

Miesten ja naisten otteluiden välissä jalkapalloa seuraamaan saapuneet lapset pääsivät testaamaan potkuvoimaa nopeututkaan, ratsastamaan ponilla ja Kahdensillansoutujen päätyttyä myös pomppulinna sekä kuusi metrinen futisdarts siirtyivät Urheilupuistoon.

Miehet kohtasivat omassa ottelussaan Nelosen sarjajumbo Porin Palloilijat. Selkeänä ennakkosuosikkina peliin lähtenyt Haka päätti tehdä viimeisiä kokeiluja eri pelipaikoille ennen sarjan muiden kärkijoukkueiden kohtaamista tulevina viikkoina.

Peli alkoi Hakan selvässä hallinnassa ja kotijoukkueen vaihtopenkillä vain veikkailtiin ensimmäisen maalin syntyminuutteja. Kauan ei tarvinnut yleisön tai vaihtopenkin odottaa, kun toppari Tiago siirsi Hakan 1-0 johtoon kahdeksan minuutin pelin jälkeen kulmalta annetusta pallosta.

Haka jatkoi pallonhallintaa ja pyöritti peliä. Ottelu oli ehtinyt vanheta puoli tuntia, kunkotijoukkue pääsi kasvattamaan johtoaan 2-0 lukemiin pilkulta. Vieraiden pelaaja oli puolustustilanteessa myöhässä ja juoksi maalivahdin alueen sisällä suoraan päin Felipeä. Tuomarille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin osoittaa pallo 11-metriin ja brassikärki pisti pelivälineen siististi verkon perukoille.

Toisella puoliajalla Haka lähti kasvattamaan johtoaan. Erinomaisesti ensimmäisellä puoliajalla maalilla pelannut Niko Hörkkö vaihdettiin Jesper Pietilään. Haka hallitsi palloa ja lähes jokainen hyökkäys päättyi vaaralliseen vetoon maalia kohti.

Puolustaja Samuli Nurmio pääsi kokeilemaan vuosisadan maalia, kun hän iski polven korkuiseen kulmapotkun purkupalloon tulisen vedon. Yleisö kohahti, kun kuin ihmeen kaupalla vastustajan maalivahti Toni Hyrkäs torjui vedon.

Vajaan tunnin kohdalla Haka-debyyttinsä teki aiemmin futsalkentillä vihreässä asussa esiintynyt Juho Puolamäki. Alkukaudesta Kolmosessa pelaavaa FC Inter2 edustanut Puolamäki teki vakuuttavan esiintymisen ensimmäisessä ottelussaan.

Tämän jälkeen kentälle vaihdettiin myös Juuso Jaakkola, jonka olemus kentällä innosti joukkuekavereita tekemään kaksi maalia vain muutaman minuutin sisään. Yksi illan komeimmista osumista oli Felipen suoraan vapaapotkusta maaliin mennyt veto. Tommi Eskelinen toi vartti ennen pelin loppua tuoretta jalkaa topparilinjaan ja Leo Lehto voimaa keskikentälle.

Vaihdoista piristynyt Haka tehtaili jälkimmäisellä puolikkaalla neljä osumaa. Myös hyvällä asenteella koko ottelun taistelleet porilaiset pääsivät kertaalleen iskemään maalin pilkulta. PaiHa-puolustus joutui rikkomaan PoPa-kärki Lasse Piiraa ja pilkulta ”Sinimyrskyn” kärki pisti pallon ohi muuten varmasti pelanneen Pietilän.

Ottelu päättyi lopulta lukemin 6-1 ja Haka piti kiinni sarjan kärkipaikasta. Viidellä osumalla Felipe kasvatti myös johtoaan sarjan maalipörssissä.

Erityiskiitoksen valmennusjohto antoi keskikentällä pelanneille kapteeni Valtteri Koskelle sekä pitkään Hakassa pelanneelle Fredrik Kuokkaselle, joka on koko kauden laittanut itseään likoon tehden tärkeää työtä joukkueen voittojen eteen.

Pelin jälkeen päävalmentaja Teemu Taskinen summasi ottelun antia ”Teemana oli pallonhallinta ja pitää hyvää tempoa hyökkäyspelaamisessamme. Näin ollen halusimme määrätä pelin temmon ja siinä mielestäni onnistuttiin hyvin. Aina toki parantamisen varaa löytyy, mutta viimeiseen Magen Akatemia -otteluun verrattuna, peli oli paljon parempaa.”

Perjantaina 17.8 klo 18.30 mitataan PaiHan todellinen taso, kun kärkikamppailussa vastaan asettuu VG-62 Naantalin Kuparivuorella. Sarjataulukossa joukkueiden välillä on vain kaksi pistettä. ”Pelin luonne tulee olemaan täysin erilainen kuin syyskauden ensimmäisissä otteluissa. Viikko aikaa löytää harjoituksissa ratkaisun avaimet, jotta saamme pidettyä kiinni sarjan johtopaikasta.” päävalmentaja Taskinen ennakoi tulevaa.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
PaiHa
Lisää uutisia
Paimion Haka ry
«  Elokuu   »
Kategoriat