Esittely
Ottelutilastot
Haka PaiHa - KuuLa
2018 - Miehet Edustus - Nelonen
Klo 19:00 Paimio KHT
8
Kes

PaiHa palasi voittokantaan kotona


Hakan miehet pelasivat kaksijakoisen ottelun perjantaina Kuuvuoren Laakia vastaan Paimiossa. Kotijoukkueen ensimmäisen puoliajan täyden hallinnan jälkeen vastustaja pääsi toisella puoliajalla melkein yllättämään. Lopulta kuitenkin paimiolaiset nappasivat voiton selvin luvuin 6-2.

Kevätkauden viimeisessä kotiottelussa Haka kärsi merkittävistä poissaoloista, kun sivussa oli neljä keskikentän ja puolustuksen aloituskokoonpanon peluria. Tästä johtuen muunmuassa erinomaisesti koko alkukauden topparina pelannut Tiago oli nostettu keskikentän pohjalle. Kapteenin nauhaa Valtteri Kosken sairastuttua kantoi Aulis Lehto, jonka toppariparina toimi kokenut Tommi Eskelinen.

Ensimmäinen puoliaika mentiin Hakan hallinnassa ja vihreäpaidat saivat rakennettua useita hienoja hyökkäyksiä vastustajan maalille. Maaliverkkoa alkoi heilua kun ottelu oli ehtinyt vanheta vasta viisi minuuttia. Vieraiden rajaheiton jälkitilanteesta Hakan Juuso Jaakkola kävi riistämässä pallon kotijoukkueelle ja Ville Hiltusen seinäsyötön kautta Felipe pääsi liukkaasti liikkeelle kohti maalia. Maalivahdinalueen rajalta brassikärki vielä syötti vapaana vasemmalta nousseelle Paulolle, joka kiitti iskemällä tyylikkäästi ottelun avausmaalin.

Paimiolaisten johto kasvoi vielä kahdella maalilla ennen taukoa. Hyvän syöttöpelin päätteeksi pallo päätyi taas Jaakkolan jalasta Felipelle, joka kerran jo kaadettiin maalivahdin alueella. Maalitykki pinkaisi kuitenkin nopeasti pystyyn ja pisti pallon sisään takatolpan kautta. Kolmas häkki syntyi 25 minuutin kohdalla, kun keskikentältä pistettiin taas pallo Felipelle. Pienestä kulmasta veto ja pallo päätyi vastustajan pelaajan kautta maaliin.

Kotijoukkueen paremmalla viimeistelyllä johtoasema olisi voinut olla vieläkin isompi ensimmäisen puolikkaan jälkeen. Erinomaisia maalipaikkoja tarjoutui lähes parikymmentä. Tauolle mentiin lukemissa 3-0.

Toisella puoliajalla tukevan johdon tuoma hyvänolontunne alkoi vaikuttaa negatiivisesti kotijoukkueeseen ja pelin tempo laski. KuuLa otti pelin hallinnan itselleen ja pääsi riistämään pallon monta kertaa Hakan harhasyötöistä.

Kotijoukkueen musta hetki tuli runsaan tunnin pelin jälkeen. Hyvin taistellut vierasjoukkue iski ensin yhden maalin ohi veskari Jani Granitin. Pari minuuttia myöhemmin hurmoksessa pelanneet kuuvuorelaiset yllättivät Hakan toistamiseen ja tulostaulu näytti 3-2 lukemia.

Tiukassa tilanteessa Haka lähti pyörittämään vaihtoja. Jani Granitin tilalle maaliin tuli Jesper Pietilän ja tuoretta jalkaa hyökkäykseen toi Justus Peltoluhta. Keskikentälle Juuso Jaakkolan paikalle tuli Hakan oma kasvatti ja miesten peleissä debyytin tehnyt Onnimanni Hannonen.

Osaltaan ottelun ratkaisi kuitenkin lopulta hyvin koko matsin ajan torjunut ja joukkuettaan ohjannut vieraiden maalivahti Joonas Toskala. Neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua yksi keltainen kortti jo vyöllään turkulaisvahti rikkoi Hakan hyökkäystä ja sai suihkukomennuksen.

Vajaamiehisenä pelannutta KuuLaa Haka rankaisi kuuden minuutin sisään kolmella maalilla. Paulo iski ensin yhden pilkulta ja viimeisteli hattutempun tyhjään maaliin vieraiden nostettua maalilla pelanneen kenttäpelaajan kulmatilanteeseen. Tuomari vihelsi matsin päättyneeksi kun Justus Peltoluhta iski vielä viimeisellä minuutilla taululle lukemat 6-2.

”Oli tosi hienoa onnistua maalinteossa ensimmäisessä kotipelissä. Tuntui, että tämä oli hyvä tapa kiittää joukkuetta, jonka kanssa olen päässyt pelaamaan” myhäili vasta toista kertaa Hakan mukana ollut Peltoluhta pelin jälkeen ”Olen todella hyvillä fiiliksillä tullut jengiin mukaan ja sekä taustat että muut pelaajat ovat ottaneet minut erinomaisesti vastaan.”

Ennen kesätaukoa Haka pelaa vieläkaksi vieraspeliä. Lauantaina 16.6 klo 13.00 edessä on reissu FC Eurajoen vieraaksi ja vain pari päivää myöhemmin juhannusviikolla tiistaina 19.6 klo 19.00 luvassa on kiinnostava paikalliskamppailu AC Sauvoa vastaan Hakkispaanalla.


Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
PaiHa 6 - 2
(3-0)
Lisää uutisia
Paimion Haka ry
«  Elokuu   »
Kategoriat