Joulutauolle kärjen tuntumassa
17.12.2018 10:15 Uutiset / Miehet Edustus

Haka mukana kamppailussa kevään playoffien kotiedusta.

Kahdesta viimeisestä sarjapelistä ennen joulutaukoa saalisti Haka yhteensä kolme pistettä, vaikka täyttä pottia odotettiinkin, kummankin vastustajan oltua sarjataulukon perusteella selkeässä altavastaajan asemassa.

Viime lauantain ottelu forssalaista Loimijoen Liekkejä vastaan sujui kotijoukkueelta nihkeästi, eikä totutusta aktiivisesta karvaus- ja riistopelistä paria ensimmäistä vaihtoa lukuun ottamatta ollut tietoakaan. Liekit sai rauhassa siirrellä puolustuspäässä kiekkoa omilleen ja parin taitavan hyökkääjänsä panoksella joukkue aiheutti Hakalle kauden ensimmäisen kotitappion varsinaisella peliajalla. Liekit johtivat ottelua lähes koko ajan, vain toisen erän alussa Haka kävi tasatilanteessa Timo Salmisen tekemällä maalilla. Etsikkoaika Hakalle koitti toisen erän puolivälin jälkeen, kun Liekit otti rangaistuksia ja Haka pääsi lähes yhtäjaksoisesti pelaamaan kuusi minuuttia yhden miehen ylivoimalla. Myös ylivoimapelaaminen oli kuitenkin tahmeaa, eikä kiekkoa saatu maaliin asti kertaakaan. Liekit puolestaan maalasivat vielä kerran toisen erän lopussa sekä uudestaan kolmannen alussa ja näin Haka oli jo kolmen maalin takaa-ajoasemassa. Ketjukoostumuksia muutettiin tämän jälkeen hieman joka piristikin peliä niin, että Haka pääsi Lasse Lintulan ja Micke Roslingin osumilla jo maalin päähän. Sen pidemmälle ei kiri kuitenkaan riittänyt, joten lopputuloksena oli tappio maalein 3-4. Liekkien tehokaksikkona ottelussa häärivät koko sarjan pörssikärki Antti Tenkanen (2+1) sekä tämän aisapari ja Liekkien parhaana palkittu Henri Korteniemi (1+2). Hakan parhaana pelaajana palkittiin tekemänsä maalin lisäksi muutenkin kotijoukkueesta pirteimmin esiintynyt Timo Salminen.

Sunnuntaina vastaan asettui turkulainen Chiefs ja tähän otteluun Haka lähti selvästi edellisestä pelistä opikseen ottaneena. Askelmerkit antoi joukkueen kapteeni Jaakko Patrikainen, joka oli puolustajan tontiltaan mukana myös Hakan molemmissa ensimmäisen erän maaleissa. Niistä jälkimmäisen hän napautti itse maalin yläkulmaan huikean koko kentän läpipurjehduksen päätteeksi. Toisessa erässä Haka avasi maalihanat sitten kunnolla ja karkasi jo 7-1 johtoon, eikä ottelun voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Kolmannessa Haka hieman hellitti tahtia, Chiefs päästettiin taas hetkeksi peliin mukaan ja tekemään myös kaksi maalia. Yksi olisi voinut mennä enemmänkin mutta Hakan maalivahti Juho Santanen esitti kovassa maaliedustilanteessa koko areenan suosionosoituksiin villinneen viiden peräkkäisen torjunnan sarjan, josta jäi oikeastaan puuttumaan vain se, että olisi riisunut varusteensa ja jatkanut torjumista. Erän lopussa Haka sitten vielä näytti kaapin paikan napauttamalla pari maalia lisää ja loppulukemiksi 11-3. Tehopisteitä runsasmaalisessa pelissä tehtailtiin taas paljon, kovimmista saldoista vastasivat Micke Rosling (4+1) ja Jaakko Patrikainen (3+2). Patrikainen myös palkittiin ottelun päätteeksi Hakan parhaana pelaajana. Vastustajan riveistä palkittiin Juuso Tani.

Sarjassa alkoi näiden pelien jälkeen joulutauko ja pelit jatkuvat tammikuun puolella. Kärkijoukkueet RNK, VG-62 ja KuKi ovat pienellä karkumatkalla, mutta Haka on sarjassa neljäntenä ja mukana kamppailussa kevään playoffien kotiedusta. Päävalmentaja Jari Saaristo on tuloksiin kokonaisuutena tyytyväinen mutta ailahteleviin otteisiin ei.

- Ennen sarjan alkua ei oikeastaan sen kummempia tavoitteita asetettu mutta nyt kun sarja on edennyt, niin kyllä vähintään tämä nelossija on joukkueella tavoitteena myös runkosarjan päätteeksi. Töitä sen eteen joutuu vielä kuitenkin tekemään paljon. Sen verran tuntuu oma peli ailahtelevan, että yhtään ketään vastaan pelaamaan lähtiessä ei pisteitä voi etukäteen hyväksi laskea, varsinkaan vieraspeleistä. Pieni ongelma meillä on se, että harjoittelemaan päästään aika harvoin samoilla viisikoilla millä pyritään pelaamaan. Pelaajarintamalla on hiljattain tapahtunut myös pieniä muutoksia mutta kokonaisuuden kannalta positiiviseen suuntaan. Parista hyökkääjästä luovuttiin, mutta mukaan on saatu pari uutta puolustajaa, joista alkukaudella oli välillä pahakin pula. Aleksi Mikkonen on jo päässyt hyvin sisään ja nyt paluun joukkueen takalinjoille tehnyt Matti Sammal osoitti heti ensimmäisessä pelissä hyvin varmoja otteita.

Sarja jatkuu siis tammikuussa ja Haka on silloin kovan paikan edessä heti kahdesti peräkkäin. Ensi vieraillaan Raisiossa, jossa kohdataan sarjakärki RNK. Toinen peli pelataan kotona lauantaina 12.1. kun vastaan asettuu lähes koko syksyn sarjaa johtanut, nyt kakkospaikkaa hallussaan pitävä Naantalin VG-62.


   
Lisää uutisia
Jääkiekko
«  Helmikuu   »
Kategoriat